torstai 8. marraskuuta 2012

Valmista tuli!!

Palataanpa hetkeksi aikaan jolloin puut oli vihreät, kukat kukkivat ja linnut lauloivat. Juhannus oli juuri juhlittu ja perään vietetty viikko aikaa mökillä. Kotiin palatessa oli kova palo päästä tekemään äkkiä jotain ja se jotain oli tämä


Panda huppari ottobre 3/12 numerosta. Koko 92cm. Ihana mangosydän velouri ostettu Ikasyriltä ja raidallinen trikoo royal-tuotteelta


Tässä kohtii voisin kertoa että ompelu sujui laulellen, kaikki meni putkeen jne. Mutta ei, se ei mennyt niin. Tähän sopisi paremmin lause " ei mennyt ihan niin kuin strömsössä" , en kai mä muuten esitteliskään tätä vasta nyt ;)

Minä ja Pfaffini kaksoisneula ei aina olla ihan parhaimmat kaverit. Tai oikeastaan vika on ollut alanlangassa(tänään tajusin, kun seurasin mitä puola siellä kotelossa ompelun aikana tekeekään). 
Mutta siis asiaan, päätin siis tätä tehdessä tikata kanttaukset hunajakennolla (tosi HUONO ajatus)
Resori venyi, vanui, kupruili ja lopputuloshan oli ihan kamala!! Ei muuta kuin purkamaan. Ei muuten ollutkaan sitten ihan helpoin homma purkaa valkoisella tikattua hunajakennoa valkoisesta resorista ja kun sitähän oli melkein metri!! Juu..u 2,5h siinä meni ja siinä vaiheessa heitin koko hupparin nurkkaan ja totesin, että olkoot!!

Kului pari kuukautta, huppari virnisteli mulle aina välillä ompeluhuoneen nurkasta ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista. Uus resori ja tällä kertaa luotin siksakkiin =) JEE.. hyvä tuli!!

Seuraavat pari kuukautta yritin rohkaista mieltäni neppareiden suhteen. Olin varma että viimeistään niitä laittaessa huppari menee pilalle. Ja kuten kuvasta huomaa, se mieli ei koskaan rohkaistunut tarpeeksi vaan läksin ostamaan vetoketjua. 

No voisin mä vielä kertoa tarinan siitäkin, kuinka sen ompeleminen ei mennyt sekään putkeen, mut eihän tätä jaaritusta jaksais kukaan lukea loppuun. Eli olkaa hyvä, tässä sovituskuvat.



Ompelun aloituksesta päätökseen saamiseen meni vain 5kk, joten ihan vähän jännitti että mahtaako tuo enään edes mahtua tytölle? Mahtuihan se, taitaa olla aika reilut mitoitukset tässä kaavassa.


Ikasyrille on tulossa tätä kangasta uusissa väreissä. Oma suosikki olisi luumu tai poltettuoranssi. Saas nähdä mitä sieltä tuleekaan. Jokatapauksessa sitä varmasti tulee ostettua seuraavaan ikuisuusprojektiin =)


p.s muistakaa osallistua arvontaan, vielä on hyvin aikaa.

5 kommenttia:

  1. Tästä tuli kyllä hieno. <3 Kyllä se vaiva ja aika kannatti uhrata tähän. :)

    Btw, onko tuo kelta-valkoraita sitä royalin raitaa? Sopii ihan äärettömän hyvin! :) Auringonpaisteinen huppari pimeään talveen. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos =)

    Raita on tätä http://www.royal-tuote.com/raitatrikoo-keltainen-valkoinen-p-812.html

    VastaaPoista
  3. Jepujee! Hieno tuli! Joskus hautominen ja uusin voimin jatkaminen kannattaa!

    VastaaPoista
  4. Kyllä kannatti taistella. Aij jettä ku siitä tuleekin hyvä fiilis, kun jaksaa purkaa ja lopputulos on hyvä! Hieno huoppari ja nuo raidat sopii niin kivasti siihen.
    Itsekin olen miettinyt, että missäköhän väreissä tuo sydän tulloo... sellanen oliivin vihreäkin olisi ihanaa <3

    VastaaPoista
  5. Hieno huppari tuli =) Ihania ompeluksia löysin täältä. Täytyy jäädä seuraamaan blogiasi =)

    VastaaPoista