torstai 26. huhtikuuta 2012

Singoalaa

Olen pitkään jo kaivannut hyvää singoalamekon kaavaa. Uusimmassa Ottobre-lehdessä niitä sitten oli, ei tosin vieläkään täydellistä, mutta sellainen josta sai suht pienin muutoksin hyvän.


Violetti mekko on tehty Michasin trikoosta 98cm kaavalla. Sekä etu että takakappaleiden taitteelta pienensin 6cm sekä hihoista 3cm. 






Tämän mekon joustofrotee on ostettu Suvitukselta ja on tehty 110cm kaavalla, johon tehty samat kavennukset kuin pienempäänkin.









Ja näistä kahdesta on lähes mahdoton saada yhteiskuvia





Oikein tilannekuva...puoli sekuntia myöhemmin esikoisen käsi mätkähti pienemmän selkään. Aina ne on tappelemassa!!!!







Tuo pienempi mekko menisi hyvin myös isommalla tunikana, jos käsivarsien kumpparit olisivat vähän pidemmät. Mutta hyvä tietää tämäkin, niin samalla kaavalla voi tehdä myös niitä tunikoitakin =)






Mä olen ihan LÖÖÖÖVVV tähän kaavaan ja pahoin pelkään että näitä tulee meille vielä PALJON, todennäköisesti liikaakin kahden tytön tarpeille ;)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kruunumekko

Kun tämä kangas meille Michasilta kotiutui, ilmoitti tyttö heti, että siitä on saatava mekko!! Kangasta lähti maailmalle pipojen muodossa ja jossain vaiheessa heräsi tytön huoli... "ei kai tämä äiti vaan lopu kesken?" Ei lopu vakuuttelin ja päätin että nyt se mekko on kyllä tytölle tehtävä.

Koska sopivan kokoista mekkokaava ei ollut valmiina, niin iskin kankaalle sopivan paidan kaavan (more gray 110cm) ja ei muuta kuin sakset heilumaan ja vapaalla kädellä helma. Vähän jännitti, että kuinkahan käy? No kävi niin hyvin, että nyt mua harmittaa ettei tähän ole kaavaa!!! Pitää siis piirtää se tästä mekosta.


Mekkoa tehdessä tuli vahvasti tunne siitä, että tää on kyllä enemmänkin yöpaita kuin kesämekko. Ja ehkä se vieläkin vähän tuntuu siltä, mutta pitäkööt tyttö sitä ihan minä tahtoo. Kerrankin oli kiva tehdä jotain, mikä varmasti kelpaa ja kyllä tästä on sitten tykättykin =)




perjantai 13. huhtikuuta 2012

Pallotasku tunika

Miehen kummitytöllä oli syntymäpäivät jo reilu kuukausi sitten. Harmiksemme silloin meillä sairasteltiin, joten emmä päässeet juhliin =/  Nyt on kuitenkin lahja saatu oikealle omistajalleen, joten viitsin postauksenkin aiheesta tehdä =)



Tunika on n. 140cm tytön omilla mitoilla tehty. Kaava sekoitus kolmea valmiskaavaa, joten voisko sitä sanoa jo omaksi? Taskut on Ottobreen ohjeella tehty ja ensikerralla tiedän tehdä vähän toisin. Sisäpuolen resori jäi omaan makuuni liikaa lörpöttämään =/  Velourit ostettu kangastorilta ja resorit mistä lie!!! =)



keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Lisää makuupusseja

Ystäväni sai viime kuussa pienen suloisen poikavauvan. Pitkään mietin, mitä voisin antaa jahjaksi, kunnes keksin tämän makuupussi idean. Se ensimmäinen pussi oli oikeastaan tehty vain harjoituksen vuoksi, jotta sitten olisin viisaampi tämän oikean pussin kanssa =)

Vanha makuupussi on ostettu kirpparilta ja retro sydänkangas naamakirjan kirpparilta.




Tilasin jokinaika sitten myös omia käsityömerkkejä Etsystä (täältä) ja tämä oli nyt ensimmäinen työ johon merkin ompelin.



Blogissa on viime aikoina ollut todella hiljaista. Talon yläkerran valmistuminen, järjetön siivoaminen ja pääsiäisenä vietetyt esikoisen synttärit veivät kyllä lähes kaikki voimavarat!! Jotain sentäs sain kaiken härdellin keskellä ommeltua, mutta mitään en ole ehtinyt bloggailla. Lupaan parantaa tapani =)

Ja hurjaa!!! Blogillani on jo tasan 50 lukijaa!!! Kiitos teille kaikille =)) Tämän kunniaksi voisi vaikka järjestää pienen arvonnan. Pitääkin alkaa heti ideoimaan, että mitä sitä voisikaan arpoa??

Lisäksi olen saanut kaksi tunnustusta! Kiitos Hula maja ja Nuppulinna. Vastaan niihinkin pikimmiten =)