tiistai 27. joulukuuta 2011

Pyjamat

Fb:n ompeluelämää ryhmän tämän viikon haaste on "ei niin kiva kangas". Ei tarvinnut montaa sekuntia miettiä mistä teen ja mitä?!!

Nämä kankaat on tilattu syksyllä Pikku-Aurinko nimisestä nettikaupasta, jossa oli loppuunmyynti. Kuoseina ihan kivat, mutta "ei niin kivat kankaat" näistä tuli seuraavien tapahtumien jälkeen.

Paketin saavuttua ja sen avattuani, tulvi kankaista aivan mielettömän kamala tunkkainen haju. Pesin kankaat kertaalleen, haisee edelleen!! Toinen kerta etikalla... edelleen haisee!! Tässä vaiheessa otin kauppaan yhteyttä s.postilla ja pyysin kaupanpurkua. Koskaan en saanut mitään vastausta =/ Kankaat vielä toisen kerran etikkapesuun ja sen jälkeen ulos pariksi päiväksi tuuletumaan. No johan lähti haju, mutta niin myös kankaiden väri! Eli kovin laadukkaiksi kankaita ei voi kehua, kun kolmen pesun jälkeen kangas näyttää vuoden vanhalta, kerran viikossa pestyltä rievulta =/ ÄÄRGGGG!!!

Kankaista oli siis tehtävä jotain, minkä ei tarvitse kestää päivänvaloa! No pyjamia tietenkin =)









Viime postauksessa kerroin, että esikoinen ei tykkää vihreästä. Mut kas kummaa kun mieli vaihtuu kuin tuuliviirillä! Tänään sai itse valita kummasta kankaasta pyjama tehdään ja vihreän valitsi =)

Ompelua aloitellessani sain idean testata ompelua ilman ainuttakaan nuppineulaa. Yleensä neulaan hyvinkin huolellisesti ja se vie tuhottomasti kallista ompeluaikaa! Nyt ajattelin ettei lopputuloksella ole niin väliä, joten uskalsin kokeilla. Ja hyvinhän se sujui ja oli kyllä huomattavasti nopeampi tehdä kuin yleensä. Kaulusten resorit meni vähän huonosti, kun päätin ommella nekin ilman 1/4 merkkejä... no olis kannattanut kuitenkin merkata, mut ei haittaa!!!

Nyt pesukoneesta PAAALJOOOON ihanempi kangas äkkiä kuivuriin, jos vaikka tänään vielä vähän ompelis =)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Tässä muutamia tekemiäni joululahjoja, kaikkia en sitten lopussa jaksanut edes kuvata, kunhan sai vaan valmista! 




Isommalle tytölle syntyi metsolan joustofroteesta hupparimekko, kaava oma ja noin kokoa 110cm. Vähän jännitti, kuinka ronkeli neiti mekon hyväksyy, vihreä kun ei ole mikään lemppari. Pinkit tehosteet hupussa, resoreissa ja aplikaatiossa osuivat kuitenkin nappiin ja mekko päälle hyväksyttiin =)




Pipoja lähti lasten serkuille ja miehen kummitytölle.






Meikkipusseja suvun ja ystävien tytöille.






Ja lopuksi kauppakasseja, joita syntyi toistakymmentä.



Nyt saakin taas keskittyä ihan muihin asioihin, kuin joulujahjoihin. Kun vaan keksis että mistä aloittaisi?

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kohta meillä on Joulu


Reippahasti käypi askelet,
äidin hommat on niin kiireiset.
Lahjat peittyi kääröihin,
ukset kiinni pantihin,
vaan on hauska sentään!










Tämän joulumuorin pajalla käy kova huiske. Vielä tehtävää riittää, mutta paljon on jo valmiina ja "maailmallakin" Näiden sisältö paljastetaan vasta joulun jälkeen.




Mutta mulla oli Joulu jo eilen kun Saksan kimppatilauksen (ylärivi) ja Royal-tuotteen salainen paketti tuli (alarivi). 







Yhden tilauspiponkin olen kaiken tohinan keskellä ehtinyt tekemään. 



lauantai 17. joulukuuta 2011

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Blogini nimi on herättänyt puhetta. Onko nimi kenties "kopio" Pim Pam blogista? Yritänkö hiihdellä toisen nimellä ja maineella? Onko sattumaa että myös Pim Pam blogia pitää henkilö nimeltään Petra? No minäpä kerron, että on =)

Nimi Pampau on helähdellyt perheessämme jo kohta 4 vuotta. Välillä lempeästi ja välillä vähän kireämmin ;) Joskus Pampaun tilalla saattaa kuulla myös nimen Pimpu tai ehkä jopa Pimpula. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä, eli Pampau on esikoisemme lempinimi =) 


perjantai 16. joulukuuta 2011

Kauppakassin ompeluohje


Minua pyydettiin tekemään kauppakassin ompeluohje ja tässä se sitten tulisi.


Ensiksi otetaan mikä tahansa kaupan muovipussi, leikataan se puoliksi ja avataan taitteet.



Kassia varten tarvitaan 4kpl samanlaisia paloja. 2kpl päälikankaita ja 2kpl vuoria. (kankaat kuvassa päällekkäin)



Aseta pääli ja vuorikangas oikeat puolet vastakkain. Neulaa ja ompele kahvojen reunat ja kassin suuaukko.






Aseta palat sisäkkäin oikeat puolet vastakkain.





Ompele kantokahvat yhteen.









Nyt oikeinpäin käännettynä näyttää tältä.



Käännä pussiosat oikeat puolet vastakkain ja ompele koko pitkä sauma kerrallaan







Nyt kassi on pohjaa vaille valmis. Käännä kassi nurinpäin (vuori ulospäin). Taita kassin reunat niin että kahvat menevät kaksinkerroin ja ompele pohja.






Nyt näyttää tältä.



Tikkaa suuaukko ja kahvat.






Käännä valmis kassi oikein päin. Taita reunat sisään ja silitä!!



Ja ei muuta kuin ostoksille =)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Marimekkoa ja retroa kirpparilta

Kävin tänään kirpputorilla ja saalis oli aikasta kiva =)

Säkillinen (2,5kg) marimekon uusia raitakangas palasia, sekä punaista ja sinistä resoria. Palat ovat ihan hyvän kokoisia, osasta saisi vaikka itselleenkin paidan ja lähes kaikista ainakin lapsille paidan tai legginsit.



Pari vanhaa pussilakanaa, joista saa tehtyä vaikka mitä!






Tämä on ollut entisessä elämässään verho








Tämä on uusi finlaysonin iso pöytäliina






Ja viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisempänä tulee aivan ihana käspässieni kuosinen pussilakana.








Mä tykkään ihan hirveästi kierrellä kirpputoreja. Niistä tekee aina (no ainakin aika usein) ihania löytöjä. Paljon siis sellaista mitä ei ole edes tiennyt tarvitsevansa =) Ennen ostin paljon hyväkuntoisia lastenvaatteita, mutta nyt jätin ne suosiolla kokonaan katsomattakin, niitä ei valmiina tarvitse ostaa, kun voi itsekin tehdä!


Tunnelmallista joulun odotusta




p.s sydän on ihan tarkoituksella tehty vähän vinksin vonksin ;)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Nukelle paita ja mekko

Tyttöjen nuket kaipaavat vaatteita, joten niitä olisi nyt tarkoitus pukinkonttiin tehdä. Löysin vanhasta SK-lehdestä babybornin paidan kaavan. Muokkasin siitä sopivan ja ei kun kokeilemaan. On muuten aikamoista näpräämistä tehdä tuollaista minimini paitaa!! Paidan kaveriksi pikasurautin mekon, mutta siitä tuli vähän turhan ratakiree =/

Sovituskuvaan pääsi esikoisen Viivi-nukke.






Uudella koneella on kiva vähän leikkiä ja mekon helmasta löytyykin ihana sydäntikkaus ja paidasta hunajakennoa. Vanha kone ei pystynyt tuohon hunajakennoonkaan, sellainen kyllä löytyi, mutta ei siitä siistiä koskaan tullut!

Uusi kone

Lähdin viime viikolla Hyvinkäälle testaamaan Pfaffin select konetta. Noh eihän niillä sitä ollut, mutta tämä oli






Pfaff ambition 1.0   Ja kun olin saanut ko. koneesta tunnin esitelmän ja käyttöopastuksen, niin en yksinkertaisesti pystynyt jättämään konetta liikkeeseen ;)

Vaikka kone oli kallis ja ehkä liiankin monipuolinen mun käyttööni, niin hetkeäkään ei ole kaduttanut!! Kone toimii kuin unelma, tekee loistavaa tikkiä ja on todellan helppo käyttää, ilman mitään säätämisiä =)



Kone pääsi hyvään testiin heti ensimmäisenä aamuna, kun tyttö näki kankaan, jonka olin hakenut samalla hyvinkään reissulla kangastukusta. Ja siitähän oli saatava heti mekko =)  Tais olla ensimmäinen ompelu ikinä, joka sajui ilman ärräpäitä!!





Nämä haalarit odottivat napinläpiä varmaan 2kk ja nekin sain vihdoin tehtyä. Ei mene enään helpommaksi niidenkään tekeminen. Senkus laittaa vaatteen paininjalan alle, painaa nappia ja odottaa että napinläpi on valmis =))



Lisäksi olen ommellut joululahjoja sukulaisille, ystäville ja lapsille. Niiden kuvia en viitsi ennen joulua julkaista, että säilyy jännitys loppuun asti. Mutta sen voin paljastaa, että tänä jouluna ostolahjoja tulee olemaan vain muutama!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Pinkit pipot

Kun ei se talvi nyt tunnu tulevan, mut pelkällä trikoopipollakaan ei enään pärjää, niin oli tehtävä vielä tälläiset pipot. Pipojen päälikangas polarfleeceä ja vuorit trikoota.










Tuli nyt oikein karkkipinkit värit, kun esikoinen pääsi valitsemaan kankaat. Mikähän mahtais olla lempiväri?

Pienemmän tytön pipoon päätin kokeilla tuollaista kukkaa. Jokainen terälehti ja keskusta on erilliset palat ja ompelin ne käsin kiinni. Kangas on velouria. Ihan ei tullut symmetrinen, mutta hauska =) Malliltaan piposta ei tullut ihan sitä mitä hain, mut kyllä tuo nyt päätä lämmittää.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Pussukka

Päätin testata pussukan tekoa, jonka ohjeen löysin täältä.




Oli tosi helppo tehdä ja vielä helpompi olisi ollut jos ompelukoneeni olisi vähän yhteistyökykyisempi! Ei tuolta marketin halppis Evalta kai voi paljoa vaatiakaan, joten vaihtoon kyllä joutaa vielä hyvinkin pian.



Olen viime päivinä tutkaillut ompelukonetarjontaa ja tämä on noussut nyt varteenotettavaksi vaihtoehdoksi


Eli Pfaff select 3.  Tuo kiinteä yläsyöttö on se joka sai kallistumaan tähän merkkiin ja hinta (halvin mahdollinen) juurikin tähän malliin. Tarkoitus olisi ensiviikolla päästä kokeilemaan konetta liikkeeseen, jotta saisin varmistuksen siihen, että onko tämä minun uusi koneeni? Kokemuksia ko. koneesta kuulisin mielelläni?

torstai 17. marraskuuta 2011

Nukeille peitot

Tilkkulaari alkoi pullistelemaan siihen malliin, että oli tartuttava ajatuksesta toimeen ja tehtävä pukinkonttiin peitot tyttöjen nukkeleikkeihin. Kokoa peitoilla on n.50x40cm. Pääasiassa tilkut ovat trikoota, seassa muutama joustofrotee. Taustana fleece, joka on itseasiassa aikoinaan ollut osa meidän häälahjaa ( terkut Jentskulle) ja pääsi nyt uusiokäyttöön.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Kuosiähkystä kotipaita

Osallistuin tässä taannoin unikuun terapiahuoneen 2v synttäriarvontaan ja minä joka en koskaan ole voittanut arvonnassa (paitsi niissä "joka arpa voittaa") yhtiskäs mitään, niin VOITIN lahjakortin Fabriinaan. Kiitoksia siis vaan =)

Ja mihinkäs sitä tuli lahjakortti tuhlattuakaan? No näihin ;)

Aivan ihania Desing Hamburger Lieben kankaita, mutta näitä katsellessa alkoi kuosiähky olemaan jo tosi lähellä, joten saivat jäädä vielä jemmaan ja päätin tehdä jotain pelkistettyä.






Ja siitähän tuli itselleni kotipaita. Kaavan mukaan tästä piti tulla jotain ihan muuta, mutta ajatusta oli ompelun edetessä "hieman" muutettava peitelläkseni virheitäni. Tämä onkin ensimmäinen vaate, jonka itselleni ompelen. Tai, no olen mä 10v. sitten ommellut itselleni valmistujaisasun, mutta ei siitä sen enempää!!!Paidan tummanharmaa trikoo on ostettu Eurokankaan palalaarista, resori Hannan kankaasta.