sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Nyt juhlitaan!!!






Tällä viikolla blogini saavutti 1-vuoden iän ja sitähän on syytä juhlia arvonnalla  =)

Mennäänpä siis suoraan asiaan. Arvonnan säännöt kuuluvat seuraavanlaisesti.
Arvonta-aika 28.10-18.11

Arvontaan on mahdollista saada kolme arpaa.

Yhden arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen. Anonyymeillä pitää olla nimimerkki, muuten arpa hylätään.

Toisen arvan saat, jos olet lukijapaneelin jäsen (arvonnan aikana ei ole kiellettyä siihen liittyä, mutta tietenkin toivon että jäät seuraani myös arvonnan päätyttyä)

Kolmannen arvan saat jos lisäksi liität yllä olevan arvontakuvan linkin kera omaan blogiisi.

Sitten ne palkinnot.

1.Palkinto 
1m Royal-tuotteen Linnunrataa harmaana



2.Palkinto
1m Royal-tuotteen Linnunrataa Turkoosina



3.Palkinto
Minun tekemä paita/tunika lapselle, kangasvarastoni ehdoilla.

4.Palkinto
Yllätys!!!!


Kerro kommentissa monellako arvalla olet mukana. Lisäksi voit kirjoittaa, mikä palkinto houkuttaisi eniten ja jos vaatepalkinto osuu kohdalle, niin tulisiko se tytölle vai pojalle ja minkä kokoisena. Arvonta suoritetaan ja julkaistaan 19.11 ja voittajilla on viikko aikaa ilmoittautua s.postitse osoitteeseen lilla-pampau(at)kolumbus.fi. Jos mitään ei kuulu, arvon voittajan/voittajat uudelleen, joten kannattaa olla tarkkana.




Mikäli haluat varmistaa ettet jää ilman näitä ihania uusia kankaita, kannattaa ne käydä napsuttelemassa itselleen täältä ,tämä tietenkin onnistuu vasta sen jälkeen kun ovat ensin tulleet myyntiin marraskuun alussa.
  (jos linnunrata- kankaiden tulo myyntiin jostain syystä viivästyy, toimitetaan kangaspalkinnot luonnollisesti vasta tämän jälkeen)

Royal-tuotteelle iso kiitos arvontapalkintojen sponsoroinnista =)

Onnea arvontaan!

126 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan. Kangashan se aina houkuttaa, mutta en pistäisi yhtään pahakseni, jos voittaisin jonkun muunkin palkinnon :)

    VastaaPoista
  2. Kolmella arvalla! Kaikki palkinnot kelpaa :) Mikäli sikäli vaatepalkinto osuisi kohdalle niin pojalle tulisi ja joko koossa 86 tai 98.

    VastaaPoista
  3. Ja unohdin.... Kaikki käy, mutta jos vaate, mieluiten tunika 134cm. Tai toisena vaihtoehtona pojalle paita 80cm

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana. Harmaa linnunrata houkuttelisi. Lasten vaatteena 128 cm tunika tytölle.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut! Kahdella arvalla mukana. Kaikki palkinnot ovat yhtä kivoja!

    VastaaPoista
  6. Yhdellä arvalla mukana kivassa arvonnassa!! :)
    Ompeluhimoista houkuttelisi kankaat, mutta toki toistenkin kätten taitoja ihastelisin eli siinä tapauksessa hoikalle tytölle tunika kooossa 116/122cm :)

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana. Kangas eniten kiinnostaa. Valmiille vaatteelle löytyy käyttäjä lähes joka koossa kokoon 122 asti :-)

    VastaaPoista
  8. Kolmella arvalla mukana! =) Kaikki palkinnot kelpaa. Mikäli vaatepalkinto osuisi kohdalle niin tulisi pojalle joko 92 cm tai 110 cm koossa.

    VastaaPoista
  9. Onnea yksivuotiaalle! Yhdellä arvalla mukaan. Harmaa linnunrata olisi toiveissa. Vaate pojalle kokoa 110cm. Äiti pohjoisesta

    VastaaPoista
  10. Onnea kovasti! Arvontaan osallistun 3 arvalla. Harmaa kangas olisi ensisijainen toive. Vaatetoiveena on tytölle tunika koossa 98. :)

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla vakkarilukijana mukana. Jos ihanainen arpaoni suosisi, niin kaikki käy. Ehkä tuota vaatepalkintoa en niin valitsisi, koska typykkä on jo 146 cm, tulee jo liian kalliiksi, menkööt se palkinto muille?

    VastaaPoista
  12. Onnea yksivuotiaalle! Mukana kahdella arvalla, mikä tahansa palkinto käy.

    VastaaPoista
  13. Kolmella arvalla mukana! :)

    Pojan 110/116cm paita, jos paitapalkinnon voitan, mutta kaikki palkinnot käy paremmin ku hyvin :)

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana :) paljon onnea! Mikä vain palkinto sopii minulle.

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana! Niin ihanat palkinnot, että kaikki kyllä kelpaa :)

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla hyppään mukaan. :) Kyllähän tuo 2 miellyttäisi silmää eniten. Ja lapsen vaatteesta en osaa sanoa mitään kun omia ei ole ja mittoja en tiedä sukulaislapsille.

    VastaaPoista
  17. onnea yksvee! :) Kahdella arvalla mukana, olis kiva voittaa kangasta :)

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana. Kaikki palkinnot kelpaisi. :)

    VastaaPoista
  19. Onnea 1-vuotiaalle blogille!

    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  20. Onnea yksivuotiaalle!

    Kahdella arvalla mukana!

    Kaikki palkinnot on aika huimia - jos vaatepalkinto osuisi kohdalleni kotoani löytyy 92 kokoa käyttävä tyttö joka ei suostu käyttämään vaaleanpunaista ja 74 kokoon seuraavaksi siirtyvä rokkinakki joka ei onneksi ielä väitä vastaan mistään.

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla olen mukana jännittämässä. Jos käypi niin hyvin, että vaatepalkinto sopii kohdalle, niin 122 senttinen tyttö ja myöhemmin poika olisi sangen tyytyväinen paidasta. Toisaalta olisi kyllä tosi kiva päästä näkemään livenä Linnunrata -kangaskin.

    VastaaPoista
  22. kahdella arvalla mukana ja eniten kiinnostaa nuo linnunrata-kankaat, ehkäpä turkoosi eniten! :)

    VastaaPoista
  23. YHDELLÄ ARVALLA MUKANA,KAIKKI PALKINNOT KELPUUTTAISIN.

    VastaaPoista
  24. Onnea yksivuotiaalle! Kiva arvonta. Mukana kahdella arvalla ja kaikki palkinnot kelpaa paremmin kuin hyvin :)

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana. Eniten ehkä hoikittaisi harmaa Linnunrata, mutta muutkin palkinnot ovat kyllä kivoja!

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla havittelen turkoosia kangasta. :-)

    VastaaPoista
  27. Kaikilla kolmella arvalla mukana. Kangaspalkinnot tietty houkuttaa, mutta jos vaatepalkintoa kohdalle napsahtaa niin toivotaan paitaa koossa 86cm tai tunikaa koossa 110cm :)

    VastaaPoista
  28. Kaksi arpaa ja kaikki palkinnot on mahtavia. Vaatepalkinnollekin on monta ottajaa tyttö 134cm, poika 110cm ja poika 86cm.

    VastaaPoista
  29. Onnea 1-vuotiaalle!
    Kolmella arvalla mukana. Linnunrata-kankaat kiinnostaisivat eniten, vaikka kaikki palkinnot ovat kyllä mukavia! :)

    VastaaPoista
  30. Onnea yksivuotiaalle! Kolmella arvalla lähden arvontaan mukaan :) Kaikki palkinnot olisivat mieluisia. Jos vaatepalkinto osuisi kohdalle, vaatteen saaja olisi poika koossa 86 :)

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana! Kaikki palkinnot enemmän kuin mieluisia! Jos vaatepalkinto sattuisi tärppäämään, niin meiltä löytyy autoista innostunut käyttäjä kokoa 98 cm :)

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla lähden mukaan arvontaan. Kankaille löytyy aina käyttöä, mutta en laita vastaan myöskään muiden ompelemille lastenvaatteille. Mikäli onni minua suosii, toivoisin vaatetta 104-senttiselle tytölle.

    VastaaPoista
  33. Aikaisempi kommenttini ei näy. Kahdella arvalla mukana, linkitin molempiin blogeihini. Vaatepslkunto, joko 98 Spedelle tai vaikka 68 Säteelle. Värillä ei muuten väliä, kunhan ei keltaista :)

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukana! Harmaa Linnunrata on vastustamaton, mutta vielä vastustamattomammalta kuulostaa toisen ompelema vaate<3 Pojalle tulisi tarpeeseen...
    .riikka.

    VastaaPoista
  35. Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa harmaata Linnunrataa! :) vaatepalkinnon sattuessa kohdalle toivoisin jotain söpöä mekkoa tai tunikaa 86-senttiselle tytölleni. Applikointi olisi kiva! Muuten vapaat kädet :)

    VastaaPoista
  36. Kahdella arvalla mukana.. Täytyy kokeilla onnea :) jospa se vaikka suosisikin :D

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukana! Kaikki palkinnot yhtä mieluisia. Jos vaatepalkinto kohdalle osuisi, niin paita joko 104 pojalle tai 92 tytölle... Onnea blogille. :)

    VastaaPoista
  38. Mulle mulle mulle! Eli siis onnea hirmuisesti yksivuotiaalle, ja kolmella arvalla hyppään minäkin mukaan tähän kisaan :) (Ja hei, kankaat on aina iiiiihania, mutta kuten niin moni muukin on jo todennut, en todellakaan nyrpistä nenääni millekään palkinnoista, vaatteen sattuessa kohdalle saaj aolisi tyttö, koko 116 :) )

    VastaaPoista
  39. Onnea blogille!

    Kahdella arvalla mukaan. Mulle kelpais noista ihan mikä vaan palkinto. Voisin valita sen yllärin jos joku noista pitää valita. :)

    lea83(at)netti.fi

    VastaaPoista
  40. Mukavia palkintoja, jos nyt vielä saisi tilaustyön, niin se tulisi tytölle, 116 cm -Hippu-

    VastaaPoista
  41. Onnea! kolmella arvalla mukana
    www.lammisnat.blogspot.com

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla mukana ja tavoittelemassa harmaata linnurata jerseytä. Mutta muutkin palkinnot ovat kyllä super ihania =)

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukana ja harmaa linnunrata houkuttelisi :)

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana!

    Eniten houkuttaisivLinnunrata harmaana, vaatepalkinto tulisi 122 tytölle.

    VastaaPoista
  45. Kahdella arvalla mukana. Kaikki palkinnot vaikuttavat todella hyviltä.

    VastaaPoista
  46. Kahdella mukana:D

    Kolmospalkinto ois kivoin, mutta kaikki kiinnostaa. Jos vaatepalkinnon voitan, tulisi se tytölle tunika kokoa 92 cm

    VastaaPoista
  47. Kolmella arvalla mukana! Ihan blogi.

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana! Jos voitan kangasta niintahtoisin harmaata linnunrataa. Jos vaatetta niin pojalle 120 cm.

    VastaaPoista
  49. Mukana kahdella arvalla.
    Kaikki palkinnot houkuttaa!
    Jos vaate, niin pojalle 92cm.

    VastaaPoista
  50. Osallistun kahdella arvalla. Onnea yksivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  51. Yhdellä arvalla mukaan. Suosikkipalkinto olisi harmaa linnunrata kangas. Jos vaate palkinto osuu kohdalle, toive olis pojalle 122cm.
    -Nina-

    VastaaPoista
  52. Onnea 1-vuotiaalle! Osallistun arvontaan kolmella arvalla ja aivan mikä tahansa palkinnoista olisi aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  53. Onnea 1-vuotiaalle. Mukana yhdellä arvalla ja mieluisin palkinto olisi nro 3 =).

    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Kahdella arvalla mukana. Minullekkin kelpaisi mikä palkinto vain =)

    VastaaPoista
  55. Onnittelut vuosikkaalle!
    Kolmella arvalla mukana ja kaikki palkinnot ovat mukavia. Paita/tunika palkinnon osuessa kohdalle valitsisin paitaa pojalle 7v eli koossa 134 cm :D

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukana! Kangaspalkinto olis mieluinen. Jos vaatepalkinto sattuu kohalle niin pojalle koko 110cm. :)

    VastaaPoista
  57. Paljon onnea! Tuo kangas on todella kaunista, mutta vaatevoitto olisi aivan yhtä mieluinen. Mukana yhdellä arvalla.
    -Riksu-
    riikka_kuitunen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Yksi arpa! Kangaspalkinto houkuttelis eniten, kun ompelukärpänen on juuri päässyt puraisemaan, mutta mahdolliset muut palkinnot myös otetaan vastaan. :) (vaate pojalle koossa 134cm)

    -Idieh :)

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla kokeilen onneani. Ylläripylläri on tietysti aina paras... vai kuinka?
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  60. 2arvalla mukana ja arvoista kiinnostaa kaikki, mutta jos arpa osuu vaatearpaan niin tytölle 110cm jotain :)

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla mukana ja kaikki palkinnot kelpaa :)

    VastaaPoista
  62. Yhdellä arvalla mukaan ja kaikki palkinnot kelpaa, jos onni suosii! :)

    VastaaPoista
  63. Kahdella arvalla osallistun kun kuvaa en saa jostain syystä linkitettyä omalle sivulle.. Kokeillaan arpa onnea :)

    VastaaPoista
  64. Yhdellä arvalla tavoittelen kangaspalkintoa. Yksivuotisonnittelut!

    VastaaPoista
  65. Uutena lukijana kolmella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  66. Kiva löytää uusi blogi. Kahdella arvalla mukana ja eniten ehkä houkuttelisi tuo kangas harmaana mutta myös sinun ompelusi. (heppahullulle 9v:lle tytölle koko 140).

    VastaaPoista
  67. Heippa!

    Liityin lukijaksi, koska ei kai ompelublogeje voi olla liikaa omilla listoilla :)

    Eniten kiinnostaisi ehkä harmaa linnunrata, mutta sinänsä kaikki palkinnot olisivat mieluisia.

    Mullakin on muuten blogissa arvonta meneillään! Tervetuloa osallistumaan. Se on lukijoille, mutta ei haittaa, vaikka siihen osallistuisi muutenkin :)

    http://ehtoisa.blogspot.fi/2012/10/ehtoisan-emannan-arpajaiset-3010.html

    VastaaPoista
  68. Osallistun ilolla yhdellä arvalla.
    Kaikki palkinnot kivoja, eniten houkuttaa paita pojalle (mieluiten sellainen, joka sopii myös tytölle). Koko 98/104. Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  69. Mukana arvonnassa kahdella arvalla! Kaikki palkinnot kelpaa!:) Jos vaatepalkinto osuisi kohdalle se olisi tytölle koossa 86.:)

    -heidip

    VastaaPoista
  70. Onnea vuosikkaalle ja kahdella arvalla mukana. Mie en koskaanikinämilloinkaan voita mitään. Jo olisi aika :)

    VastaaPoista
  71. Kolmella arvalla mukana :) Mieluisin olisi paita 98/104 koossa pojalle.

    VastaaPoista
  72. Osallistun kahdella arvalla! Mieluisin palkinto voisi olla Paapiin lintu sinisenä, mutta kaikki palkinnot ovat ihania! Jos vaatepalkinto osuu kohdalle, olisi toiveena paita tytölle koossa 86 cm.

    VastaaPoista
  73. Kolmella arvalla mukana! Linnunrata turkoosina vois olla ihana. Kaikki palkinnot ovat kyllä aivan huippuja. POjalle paitaa tarvisin koossa 116 :)

    VastaaPoista
  74. Kahdella arvalla mukana, kaikki palkinnot mieluisia. Vaatepalkinto vaihtoehtona paita pojalle kokona 98cm (jos muistan sukulaispojan koon oikein) ilmoitan sitten tarkan koon jos voitan.

    VastaaPoista
  75. Onnea blogillesi. Lukijana kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  76. Onnea 1-vuotiaalle!
    Olen mukana kolmella arvalla, ja eniten himottaisi tuo turkoosi linnunrata :)

    VastaaPoista
  77. Kolmella arvalla mukaan. Kaikki palkinnot ovat mieluisia ja yllätykset ovat aina ihania!=)

    VastaaPoista
  78. Kahdella arvalla mukana, kommentoimalla ja liittymällä lukijaksi. Palkintona mieluisin olisi kangasta, värillä ei niin väliä.

    VastaaPoista
  79. Onnea vuosikkaalle.

    Kolmella arvalla mukana

    VastaaPoista
  80. Onnea, toivottavasti innostus ei laannu vaan jaksat päivittää blogia ahkerasti meidän kaikkien iloksi.

    VastaaPoista
  81. Onnea blogille! Osallistun kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  82. Kahdella mukana! Ihania palkintoja! Nyt pidetän peukkuja ja varpaitakin pystyssä. :D

    VastaaPoista
  83. Onnittelut. Ja sen kunniaksi osallistunkin yhdellä arvalla ihanien kankaiden arvontaan :)

    VastaaPoista
  84. Onnea blogille:) Kahdella arvalla ja jos vaatepalkinto osuu kohdalle niin pojalle koossa 98cm:)

    VastaaPoista
  85. Kahdella arvalla mukana. Kyllähän tuo turkoosi Linnunrata ihastuttaa, mutta niin tekee harmaakin. :) Kovasti odottelen, että tulee myyntiin. Niin ja jos arpa-onni suosii niin poitsulle kokoa 140cm saise vaate olla.

    VastaaPoista
  86. Onnea ensimmäisen vuoden täyttymisestä! Kahdella arvalla mukana! ylläri palkinnothan on aina kaikista... yllätyksellisimpiä :) Kankaatkin on kyllä ihania!

    VastaaPoista
  87. Onnea blogitaipaleesta! Kahdella arvalla mukana. Eniten havittelen tuota turkoosia linnunrataa. :)

    VastaaPoista
  88. Meinasi hieno arvonta mennä ohi! Äkkiä mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  89. Onnea 1-vuotiaalle blogille! Osallistun 2:lla arvalla..ei väliä minkä voittaa kaikki palkinnot ihania... :)

    VastaaPoista
  90. Onnea!

    Yhdellä arvalla mukana. Mieluiten ehkä paita pojalle koossa 86cm tai tulevalle vauvalle:) voi kun arpaonni kerrankin suosisi!:D

    T. Sarij

    VastaaPoista
  91. Kahdella arvalla mukana. Olen seuraillut blogiasi välillä enemmänkin, mutta sitten se hävisi kirjanmerkeistä. Nyt löysin uudelleen =)

    VastaaPoista
  92. Kahdella arvalla mukana! Kangaspalkinto houkuttaisi eniten, mutta kiva olisi myös vaate 104cm pojalle

    VastaaPoista
  93. Mukana kolmella arvalla! Kaikki palkinnot mahtavia ja toivottuja! :D Jos vaatepalkinto osuu kohdalle, niin tytölle jotain mukavaa koossa 92 tai pojalle koossa 68! :D

    VastaaPoista
  94. Yhdellä arvalla mukaan ja vaatepalkinto houkuttaa eniten vaikka kivoja ovat kyllä muutkin.
    Pojan paita kokoa 98 cm olisi toivomuksena.
    t. Keiju

    VastaaPoista
  95. Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Kankaat houkuttaisi, mutta kyllä meidän neidolle paita koossa 116 cm kelpaisi kans paremmin kuin hyvin ja yllätyksistäkin tykkään;)

    VastaaPoista
  96. Yhdellä arvalla. Onnea 1-vuotiaalle! Ja hienoja on kaikki sun tekemät vaatteet!!
    T Tuija V.

    VastaaPoista
  97. Onnittelut 1-vuotiaalle! Osallistun kahdella arvalla mukaan arvontaan. Kaikkein mieluisin palkinto olisi harmaa linnunratakangas, mutta kaikki palkinnot ovat hienoja!

    VastaaPoista
  98. Mukana kahdella arvalla. Kaikki palkinnot ovat ihania ja kelpaisivat paremmin kuin hyvin =) jos kohdalle sattuu vaate lapselle niin pojalle kokoa 104cm tai 122cm.

    VastaaPoista
  99. Yhdellä arvalla mukana. Ehm

    VastaaPoista
  100. Arvalla mukana.
    Paita pojalle 140cm.

    VastaaPoista
  101. Vaatepalkinto sopisi näin joulua kootessa parhaiten :) poika 98/104 olisi kokotoive :)
    Kaksi arpaa mulle

    pia1972 @ luukku.com

    VastaaPoista
  102. Voiku ihana arvonta! Onnittelut vuodesta, minullakin tulee täyteen tässä piakkoin :D

    Yhdellä mukana tässä arvonnssa!

    VastaaPoista
  103. Yhdellä arvalla osallistun :) toivottavasti arpaonni suosii palkintojen 1 tai 4 kohdalla!

    VastaaPoista
  104. Yhdellä arvalla mukana, kaikki palkinnot kelpaavat :)
    vaarepalkinnon kohdalleni osuessani haaveilen 122 cm tunikaa reppaalle eskari neidille :)

    T:Elsah

    VastaaPoista
  105. Uusi lukija ilmottautuu. Näin ollen kahdella arvalla tavoittelemassa palkinto numero ykköstä. Ja onnittelut lienevät paikallaan!!!

    VastaaPoista
  106. Oikein paljon onnea! :) Yhdellä arvalla mukana, palkinto numero 1 houkuttaa eniten :P

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Komella arvalla mukaan! Ihania palkintoja kaikki eli mikä tahansa käy. Jos vaatepalkinto osuu kohdalle, tulisi se tytölle koossa 104cm. :)

    VastaaPoista
  108. Yhdellä arvalla mukana! :) kaikki palkinnot ihania! Jos arpa osuu vaatepaketin kohdalle, niin tytölle vaatetta koossa 80 :)
    T. Maijsa

    VastaaPoista
  109. Yhdellä arvalla mukana! Kankaat ovat kauniita, molemmat :)
    -tuubi

    VastaaPoista
  110. Koskaan en mitään voita, mut yhdellä arvalla nyt mukana kuitenkin :D

    VastaaPoista
  111. Onnittelut yksivuotiaalle blogille. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  112. Yksin arpa ja eka kangas olisi ihana.

    nellis83 (a) netti.fi

    VastaaPoista
  113. Kahdella arvalla mukaan! Kaikki palkinnot ois kivoja. :) Jos vaatepalkinto osuu kohdalle, toivoisin tytölle 110 cm tunikaa.

    VastaaPoista
  114. Ihana arvonta! Osallistun kaikilla kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  115. Mummikin haluaa osallistua arvontaan yhdellä arvalla. t.Mummi

    VastaaPoista
  116. Onnea. Kahdella arvalla haluan osallistua arvontaan. Kaikki mieleisiä jos onnetar suo vaatepalkinnon niin 80cm pojalle.

    VastaaPoista
  117. Onnittelut :)

    Ja yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  118. Onnea kivalle blogille! Ihanat palkinnot myöskin! Linnunradat molemmissa väreissä kelpaisivat kyllä :) Kahdella arvalla niitä yritetään.

    VastaaPoista
  119. Kahdella arvalla olen mukana. Jos sattuupi vaatepalkinto kohdalle, toive olisi tytölle koossa 80 tai 110 cm. Onnea vuoden vanhalle blogille!

    VastaaPoista