torstai 26. huhtikuuta 2012

Singoalaa

Olen pitkään jo kaivannut hyvää singoalamekon kaavaa. Uusimmassa Ottobre-lehdessä niitä sitten oli, ei tosin vieläkään täydellistä, mutta sellainen josta sai suht pienin muutoksin hyvän.


Violetti mekko on tehty Michasin trikoosta 98cm kaavalla. Sekä etu että takakappaleiden taitteelta pienensin 6cm sekä hihoista 3cm. 






Tämän mekon joustofrotee on ostettu Suvitukselta ja on tehty 110cm kaavalla, johon tehty samat kavennukset kuin pienempäänkin.









Ja näistä kahdesta on lähes mahdoton saada yhteiskuvia





Oikein tilannekuva...puoli sekuntia myöhemmin esikoisen käsi mätkähti pienemmän selkään. Aina ne on tappelemassa!!!!







Tuo pienempi mekko menisi hyvin myös isommalla tunikana, jos käsivarsien kumpparit olisivat vähän pidemmät. Mutta hyvä tietää tämäkin, niin samalla kaavalla voi tehdä myös niitä tunikoitakin =)






Mä olen ihan LÖÖÖÖVVV tähän kaavaan ja pahoin pelkään että näitä tulee meille vielä PALJON, todennäköisesti liikaakin kahden tytön tarpeille ;)

8 kommenttia:

  1. Näistä tuli todella upeat. :)

    Uskaltaisikohan sitä itekin tehdä tällä kaavalla tuolle "mulle-ei-kelpaa-mikään"-lapselle. :) Jos saisi vaikka uskolteltua, että on prinsessamekko. :P

    VastaaPoista
  2. Ihania, täällä kans toinen näihin hurahtanut, luulenpa että meillekkin tulee näitä useampia kesäksi :-)

    VastaaPoista
  3. Kivat mekot!
    Täytyypä kokeilla, onko tuo siis Little Roses-kaavalla ilman laskoksia ja kuminauhakujalla (ja kavennettuna)?

    VastaaPoista
  4. Nättejä! pitääpä itsekin kokeilla pienentää tuota kaavaa tytölle sopivaksi.

    VastaaPoista
  5. Nyt mulla ei ole lehteä tässä hollilla, mutta tämä on se mekko joka alkaa tuosta 98cm koosta ja tosiaan ilman laskoksia, kuminauha lisätty ja reilusti kavennettu =)

    VastaaPoista
  6. Tosi ihanat, varsinkin tuo sininen sydänkangas on mahtavaa. Samaa odottamassa mulla kaapissa, mutta itselleni meinasin tehdä. :) Tein myös tällä kaavalla mekot, mutta en oo vielä ehtinty blogiin laittaa.

    VastaaPoista
  7. Hei, blogissani on jotain sinulle :) Ihania mekkosia ja blogissasi oleva kauppakassin ohje on aivan huippu! Kiitos seikkaperäisestä ohjeistuksesta.

    VastaaPoista
  8. Blogisi on täynnä ihanuuksia. Tyttöjuttuja on aina kiva ihailla, kun itsellä on pari poikaa :) Nuo singoalat on vaan niin hurmaavia :)

    VastaaPoista