keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Monkey Pants

Joulun jälkeen näin Aenon blogissa ihanat monkey pantsit. Ihastuin heti ja päätin jossain vaiheessa kokeilla. Inspiraation iskiessä tajusin, että kaava on ostokaava, enkä sitä siihen hätään saa. Oli siis tehtävä kaava itse. Kolme kaavaa ja kolmet pöksyt siihen vaadittiin että lopputulos miellytti ja tältä ne nyt näyttää.

Molemmat kankaat michas stoffeckelta tilattuja, täällä jo aiemmin esiteltyjäkin. Housujen koko noin 86/92cm.



Tässä ne kaksi ensimmäistä versiota.



Harmaat tein ensin, peppuosa tuli liian ylös ja leikkaus ei istunut kunnolla haarovälistä. Sitten valmistui lilat. Peppuosa istui paremmin, ehkä vähän liian alhaalla mun makuun ja näissä on sivusaumat, joista en tykännyt =/ Näiden pohjalta syntyi sitten se kolmas kaava, josta keltaiset housut on tehty! Toki nämäkin ihan käyttökelpoisia.


5 kommenttia:

  1. Nää ovat kyllä hauskan näköiset, hienot! =)

    VastaaPoista
  2. Ihanan pirteet nuo keltaiset versiot! ja hauska housumalli täytyis itsekkin kokeilla.

    VastaaPoista
  3. ihanat! Pakkohan se on kohta itsekin ruveta kokeilemaan tällaisia tuolle pikkuneidillekin ;)

    VastaaPoista
  4. Itsekin tykkään et noista keltaisista tuli hauskan pirteät. Niille onkin suunnitteilla jo yläosakin =)

    VastaaPoista