perjantai 18. tammikuuta 2013

Ompelukilpailu

Majapuu järjesti ompelukilpailun.

Kilpailussa oli kolme katekoriaa. 1. lastenvaatteet  2. aikuisten vaatteet ja 3. sisustus.

Kilpailuun sai osallistua niin monella tuotteella kuin vain halusi, kunhan ompeluksissa oli käytetty Majapuun kankaita. 

Kilpailukuvien julkistamista ja äänestämään pääsyä odotetaan täällä ainakin jo kovin malttamattomina.

Sitä odotellassa laitan kuvia yhdestä vaatteesta jolla itse kilpailuun osallistuin =)














Suikalehame on tehty Majapuun neuloksesta, jossa oli kolme kuosia samassa leveydessä.

Kaavan piirtelin itse, tämä kun ei kovin kummoista rakettitiedettä vaadi ;)

Vyötäröllä korkea resori, joka taitettu kaksinkerroin, niin pysyy hyvin päällä. 






Pari muuta kilpailuvaatetta esittelen myöhemmin, ehkä tänään jo ;)



 



torstai 17. tammikuuta 2013

Kis kis kissanpoika

 
Kis kis kissanpoika,
kissa tanssii jäällä
sukat, kengät kainalossa,
hieno paita päällä.












Kaava oma
Kangas Seliasta
 Resori kaapinkätköistä

perjantai 21. joulukuuta 2012

Sillisalaattia

Eikös sitä näin joulun lähestyessä kuulu olla? Meillä kyllä rosolli syömään ilman sillejä, mutta seuraava postaus on niin sekalaista seurakuntaa, että milläs muulla nimellä sitä kutsuisi?

Ystäväni kävi kylässä eilen ja siinä luovan kaaoksen sekaisessa ompeluhuoneessa mainitsi kun en ole blogannutkaan hetkeen? En ole niin, kun en ole ehtinyt! Joten nyt on korkea aika korjata tilanne ja päivitellä tekemisiäni =D

Aloitetaan tunikoista, jotka ovat oikeesti valmistuneet kai jo 2kk sitten.


Kaavana Ottobre Princess kavennettuna, pidennettynä ja ilman helmarypytyksiä. Koot 98cm ja 110cm



Isommalle tytölle tein myös kuvassa näkyvät joustofroteiset leggarit. Ne on tehty Sk.n luottokaavalla.



Samalla kaavalla tehty myös nämä leggarit. Kankaana 100% puuvillatrikoo, joten nämä olivatkin vähäisen joustavuuden takia turhan tiukat ja ovatkin jo uudessa kodissa, josta löytyi sopiva käyttäjä.


Kangashamstereiden kautta onnistuin saamaan palasia Selian runaratsua (nythän tätä saa taas Seliastakin) ja melkein 2h kaavamuutosten ja kankaalle asettelujen jälkeen sain palat riittämään ja tehtyä isommalle tytölle tunikan (pienemmällähän sellainen jo ostettuna versiona löytyi)


Kaiken tuon säätämisen jälkeen voisi kaavaa varmaan sanoa jo omaksi? Ainut mitä on alkuperäisestä jäljellä, on hihan pyöriö. 


Seuraavaksi salaattiin heitetään pipoja. Pipoja pipoja pipoja!!! Niitä on tullut tehtyä PALJON!! 










Minähän siis valmistan näitä myyntiin ja teen tilauksesta, joten yksikään näistä kuvan pipoista ei ole meille kotiin jäänyt. Tässä selitys siis siihen miksi blogikin on jäänyt päivittämättä. Olen saanut tehdä näitä näin joulun alla todella paljon, joten iso kiitos kaikille minulta pipoja ostaneille =)


Blogin 1v arvonnan voitot ehdin kuitenkin kaiken pipokiireen keskellä valmistamaan.

Ylläripalkintona Kalalle lähti tälläinen jouluinen setti




Tyynyliina, sammutuspeitteen päällinen ja koristesydän.



Mandariinin sukulaispojalle tein paidan koossa 98cm

Toiveena oli joku hauska kuviointi tai raita ja poika pitää kirkkaista väreistä. Tässä taitaa toteutua nyt ne kaikki =)

Helpolla paita ei kyllä syntynyt. Jälkiviisaana voisi sanoa, että ei varmaan olis kannattanut alkaa tähän testailemaan uutta peitetikkikonetta ja tuplahihoja, joita en ollutkaan ennen tehnyt. Monen purkamisen jälkeen sain kuitenkin lopulta valmista.



Nyt on aika toivottaa teille kaikille lukijoille oikeen hyvää ja rauhallista Joulua.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Lucky winners

No niin hyvät ihmiset nyt on arvonta suoritettu ja voittajat selvillä. Arvontaan osallistui 126 henkilöä ja arpoja tuli yhteensä 238kpl Huh huh.. paljon enemmän kuin osasin edes odottaa!

Arvonnan suoritin netistä löytyvällä arvontakoneella ja voittajat tulevat tässä.

1.Palkinto 
1m Royal-tuotteen Linnunrataa harmaana
 
Heluna kirjoitti näin:
 Onnea yksivuotiaalle! Kolmella arvalla lähden arvontaan mukaan :) Kaikki palkinnot olisivat mieluisia. Jos vaatepalkinto osuisi kohdalle, vaatteen saaja olisi poika koossa 86 :) 
 
Paljon onnea Heluna =)
 
 
 
 
2.Palkinto
1m Royal-tuotteen Linnunrataa Turkoosina
 
Mari kirjoitti näin:
Kaksi arpaa ja kaikki palkinnot on mahtavia. Vaatepalkinnollekin on monta ottajaa tyttö 134cm, poika 110cm ja poika 86cm. 
 
Paljon onnea Mari =)
 
 
 

3.Palkinto
Minun tekemä paita/tunika lapselle, kangasvarastoni ehdoilla.
 
Mandariini kirjoitti näin:
 Kahdella arvalla mukana, kaikki palkinnot mieluisia. Vaatepalkinto vaihtoehtona paita pojalle kokona 98cm (jos muistan sukulaispojan koon oikein) ilmoitan sitten tarkan koon jos voitan. 
 
Paljon onnea Mandariini =)
 
 
 
 
4.Palkinto
Yllätys!!!!
 
Kala kirjoitti näin:
Onnea, toivottavasti innostus ei laannu vaan jaksat päivittää blogia ahkerasti meidän kaikkien iloksi. 
 
Paljon onnea Kala =)




Voittajilta odottelen s.postia osoitteeseen lilla-pampau(at)kolumbus.fi
 
Paidan bloggaan tänne kun se valmistuu ja yllärin sitten kun se on voittajalle toimitettu.
 
Paljon kiitoksia kaikille osallistumisesta =)

torstai 8. marraskuuta 2012

Valmista tuli!!

Palataanpa hetkeksi aikaan jolloin puut oli vihreät, kukat kukkivat ja linnut lauloivat. Juhannus oli juuri juhlittu ja perään vietetty viikko aikaa mökillä. Kotiin palatessa oli kova palo päästä tekemään äkkiä jotain ja se jotain oli tämä


Panda huppari ottobre 3/12 numerosta. Koko 92cm. Ihana mangosydän velouri ostettu Ikasyriltä ja raidallinen trikoo royal-tuotteelta


Tässä kohtii voisin kertoa että ompelu sujui laulellen, kaikki meni putkeen jne. Mutta ei, se ei mennyt niin. Tähän sopisi paremmin lause " ei mennyt ihan niin kuin strömsössä" , en kai mä muuten esitteliskään tätä vasta nyt ;)

Minä ja Pfaffini kaksoisneula ei aina olla ihan parhaimmat kaverit. Tai oikeastaan vika on ollut alanlangassa(tänään tajusin, kun seurasin mitä puola siellä kotelossa ompelun aikana tekeekään). 
Mutta siis asiaan, päätin siis tätä tehdessä tikata kanttaukset hunajakennolla (tosi HUONO ajatus)
Resori venyi, vanui, kupruili ja lopputuloshan oli ihan kamala!! Ei muuta kuin purkamaan. Ei muuten ollutkaan sitten ihan helpoin homma purkaa valkoisella tikattua hunajakennoa valkoisesta resorista ja kun sitähän oli melkein metri!! Juu..u 2,5h siinä meni ja siinä vaiheessa heitin koko hupparin nurkkaan ja totesin, että olkoot!!

Kului pari kuukautta, huppari virnisteli mulle aina välillä ompeluhuoneen nurkasta ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista. Uus resori ja tällä kertaa luotin siksakkiin =) JEE.. hyvä tuli!!

Seuraavat pari kuukautta yritin rohkaista mieltäni neppareiden suhteen. Olin varma että viimeistään niitä laittaessa huppari menee pilalle. Ja kuten kuvasta huomaa, se mieli ei koskaan rohkaistunut tarpeeksi vaan läksin ostamaan vetoketjua. 

No voisin mä vielä kertoa tarinan siitäkin, kuinka sen ompeleminen ei mennyt sekään putkeen, mut eihän tätä jaaritusta jaksais kukaan lukea loppuun. Eli olkaa hyvä, tässä sovituskuvat.



Ompelun aloituksesta päätökseen saamiseen meni vain 5kk, joten ihan vähän jännitti että mahtaako tuo enään edes mahtua tytölle? Mahtuihan se, taitaa olla aika reilut mitoitukset tässä kaavassa.


Ikasyrille on tulossa tätä kangasta uusissa väreissä. Oma suosikki olisi luumu tai poltettuoranssi. Saas nähdä mitä sieltä tuleekaan. Jokatapauksessa sitä varmasti tulee ostettua seuraavaan ikuisuusprojektiin =)


p.s muistakaa osallistua arvontaan, vielä on hyvin aikaa.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Hymyillään kun tavataan :)

Metsolan helistinfrotee oli kangas, joka (niin kuin moni muukin) kuului kategoriaan PAKKO saada!!! Näin mielessäni heti kietaisumallisen liivimekon valkoisilla kanteilla, kunnes muutaman päivän päästä tajusin mistä sellainen mielikuva tuli. No sellainenhan jo oli ja ihan Metsolan omassa mallistossa. Joten ei muuta kuin ideoimaan jotain uutta.



Kun yhdistää kietaisumallisen liivimekon ja paidan, niin lopputulos tulee tässä




Ja koska valmista kaavaa ei ollut, oli se tehtävä itse.






Keltainen etuosa ei jatku tuota resoria pidemmälle, vaan on ommeltu myös siihen kiinni.



Tunikan kaveriksi ompelin legginsit samasta keltaisesta joustofroteesta kuin mekon etuosan ja hihatkin. Kangas on ostettu keväällä Michasilta. Jonkin verranhan tuo kaava kaipaa vielä hiontaa ja ensi kerralla muistan, ettei resoria kannata venyttää tuossa etuosassa, ainoastaan pääntiessä.


Tässä vaiheessa malli alkoi kyllästyä äidin poseerauspyyntöihin. Ulkona satava lumi oli kiinnostavampaa ja loppu kuvaus sujuikin tälläisissä merkeissä.




sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Nyt juhlitaan!!!






Tällä viikolla blogini saavutti 1-vuoden iän ja sitähän on syytä juhlia arvonnalla  =)

Mennäänpä siis suoraan asiaan. Arvonnan säännöt kuuluvat seuraavanlaisesti.
Arvonta-aika 28.10-18.11

Arvontaan on mahdollista saada kolme arpaa.

Yhden arvan saat kommentoimalla tähän postaukseen. Anonyymeillä pitää olla nimimerkki, muuten arpa hylätään.

Toisen arvan saat, jos olet lukijapaneelin jäsen (arvonnan aikana ei ole kiellettyä siihen liittyä, mutta tietenkin toivon että jäät seuraani myös arvonnan päätyttyä)

Kolmannen arvan saat jos lisäksi liität yllä olevan arvontakuvan linkin kera omaan blogiisi.

Sitten ne palkinnot.

1.Palkinto 
1m Royal-tuotteen Linnunrataa harmaana



2.Palkinto
1m Royal-tuotteen Linnunrataa Turkoosina



3.Palkinto
Minun tekemä paita/tunika lapselle, kangasvarastoni ehdoilla.

4.Palkinto
Yllätys!!!!


Kerro kommentissa monellako arvalla olet mukana. Lisäksi voit kirjoittaa, mikä palkinto houkuttaisi eniten ja jos vaatepalkinto osuu kohdalle, niin tulisiko se tytölle vai pojalle ja minkä kokoisena. Arvonta suoritetaan ja julkaistaan 19.11 ja voittajilla on viikko aikaa ilmoittautua s.postitse osoitteeseen lilla-pampau(at)kolumbus.fi. Jos mitään ei kuulu, arvon voittajan/voittajat uudelleen, joten kannattaa olla tarkkana.




Mikäli haluat varmistaa ettet jää ilman näitä ihania uusia kankaita, kannattaa ne käydä napsuttelemassa itselleen täältä ,tämä tietenkin onnistuu vasta sen jälkeen kun ovat ensin tulleet myyntiin marraskuun alussa.
  (jos linnunrata- kankaiden tulo myyntiin jostain syystä viivästyy, toimitetaan kangaspalkinnot luonnollisesti vasta tämän jälkeen)

Royal-tuotteelle iso kiitos arvontapalkintojen sponsoroinnista =)

Onnea arvontaan!